Puupiirtäjän valo
Aukusti Tuhkan puupiirrokset vuosina 1926 - 1939
Ilmari Kontio, taidehistorian pro gradu -tutkielma, tammikuu 1988
Tutkimusaineiston perusteella näyttää siltä, että Tuhkan taiteellisen tuotannon pääpaino onkin vuosina 1926 - 39 tehdyissä puupiirroksissa eikä myöhemmissä Lapin ja ulkomaanmatkojen litografioissa.
Vuosina 1926 - 39 Tuhka teki pääasiassa puupiirroksia. Niiden sisältö kumpusi Juhani Ahon romaanista Panu ja Tuhkan omasta mystisestä uskonnollisuudesta sekä isänmaallisuudesta. Kyseessä olevan ajan tuotannolla on selvästi kirjallinen tausta. Sitä vastoin hänen myöhemmällä tuotannollaan on realistinen tausta.
Ilmaisukeinoina Tuhka on käyttänyt monimerkityksellistä valoa. Tyyli huipentuu vuosina 1936 - 39, jolloin Tuhkan puupiirrosten hahmot muodostuvat pelkästään valon ja varjon taitekohdista, valöörieroja ei ole ja kuvapinta on voimakkaasti rajattu. Myös sommitelma on usein diagonaalinen.
Tuhkan ilmaisukeinoilla näyttää olevan yhtymäkohtia saksalaiseen ekspressionismiin ja nimenomaan Die Brücke -ryhmään. Tuhka oli Saksassa 1920- ja 1930-luvuilla ja ilmeisesti löysi sieltä tyylipiirteitä itselleen näkemistään ekspressionistisista töistä. Yksityiskohtaisin ja selvin yhteys saksalaiseen ekspressionismiin tulee esille Tuhkan "Panussa" ja Emil Nolden "Profeetassa". Tuhkan ekspressionismin kehitys kuitenkin katkesi vuonna 1939. Hän olisi lähtenyt Saksaan taidegrafiikan opettajaksi, mutta sodan vuoksi joutui rintamalle.
Näyttäisi siltä, että sodan vaikutus Tuhkan taiteeseen oli suurempi kuin yleensä muilla taiteilijoilla. Tuhka oli 44-vuotiaana parhaassa luomisvireessä, kun sota syttyi. Samalla hän joutui luopumaan eräästä päämäärästään, grafiikanopettajan urasta. Sota, pettymykset ja käden vioittuminen veivät hänen uskonsa omaan taiteeseensa. Lähes kaikki vuosien 1926 - 39 tyylilliset ja sisällölliset piirteet katoavat talvisodan aikana.
Vuonna 1947 Tuhka aloitti tunnustetun ja merkittävän uran suomalaisen taidegrafiikan opettajana. Koko 1940-luvulla Tuhka teki varsinaista taidegrafiikkaa harvakseltaan. Grafiikan alalla hän keskittyi lähes pelkästään rintamapiirrostensa työstämiseen. Vasta 1950-luvulla Tuhka aloitti määrällisesti mittavan grafiikan tuotannon. Taiteilija lähestyi tuolloin jo 60:ta ikävuottaan. 1950-luvun loppupuolella Tuhkan terveys heikkeni ja samalla loppui myös grafiikan tuotanto.
Tuhkan grafiikassa ei enää 1950-luvulla löydä sisällöllistä tai ilmaisullista syvyyttä. Haastattelujen perusteella niin ei ollut tarkoituskaan. Kun Tuhka oli vuosina 1926 - 39 isänmaallinen ja mystinen ekspressionisti, niin 1950-luvulla hän oli impressionistinen maisemagraafikko.
(löydät koko Pro gradun täältä PDF-muodossa)
Hakkapeliitan jälkeläinen
Ilmari Kontio
Löysin muutama vuosi sitten Talvisodan aikaisen sotilaan kasvokuvan Helsingin Sotamuseosta. Kuvan oli piirtänyt vuonna 1941 professori Aukusti Tuhka. Hän oli kirjoittanut kuvan alareunaan sanat Hakkapeliitan jälkeläinen. Paljon myöhemmin näin samat vahvat kasvot. Nyt toisessa kuvassa. Kuva oli professori Tuhkan Leipzigissä vuonna 1936 vedostama litografia. Tämän kuvan alareunaan hän oli kirjoittanut Panu. Lopulta Juhani Ahon romaani Panu puhalsi kasvoihin hengen. Hakkapeliitan jälkeläinen oli pakanasuomalainen shamaani, Panu.
Tuntematon taiteilijaProfessori Aukusti Tuhka tunnetaan suomalaisen taidegrafiikan tekniikan ja opetuksen uranuurtajana. Sen sijaan hänen taidettaan tunnetaan huonosti. Usein luullaan. että hänen työnsä rajoittuvat 1950-luvun Lapin litografioihin. Todellisuudessa hänen taiteellinen voimansa piirtyy 1920- ja 30-luvun lähes ekspressionistisissa puupiirroksissa.
Tuhkan taito valon piirtäjänä huipentui Talvisodan kynnyksellä. Puupiirrokset vuodelta 1939 ja -40 ovat Tuhkan manifesti omasta taiteilijan sielustaan. Valo on puupiirtäjän eli hänen itsensä lähde. Puhdas valo ja varjo luo muodon ja sisällön.
1930-luvulla Tuhka oli yksi oppineimmista graafikoista Pohjoismaissa. Vuonna 1939 hänet kutsuttiin taidegrafiikan professoriksi Leipzigin taideakatemaan Saksaan. Syttyi sota ja Tuhkan professuuri Saksassa kariutui.
Puolustusvoimien tiedotuskomppania kutsui puupiirtäjä Tuhkan rintamalle. Hän tallensi nopein luonnoksin sotilaita, haavoittuneita ja korventuneita taistelutantereita. Luonnoksistaan hän valmisti myöhemmin litografioita. Moni luonnoksista hautautui tiedotuskomppanian arkistoon ja sieltä Sotamuseon tutkimattomiin mappeihin. Yksi näistä unohdetuista oli Hakkapeliitan jälkeläinen.
Panun kuvittaminen ei toteutunutJotta Hakkapeliitan jälkeläisen sielunmaisema voidaan jäljittää, pitää palata Juhani Ahon romaaniin Panu. Aukusti Tuhkan oli tarkoitus tehdä Koru-Kalevalan kaltainen kuvateos Panu-romaanista. Valitettavasti hankkeesta ei ole löytynyt kirjallisia lähteitä. Leipzigissa, vuonna 1936 Tuhka luonnosteli seitsemän puupiirrosta, jotka voidaan tunnistaa suoraan Panun tekstistä. Joitakin Panuun pohjautuvia puupiirroksia hän teki jo 1920-luvulla. Tuhka kuvaa piirroksissaan lähes sanatarkasti Kontojärven Pappilan, Uhrivaaran laella sijainneen kolmihaaraisen koivun, Panulan ja monia muita yksityiskohtia. Muutamiin kuviin hän on jopa kirjoittanut kuvatekstin. Yhteys Panu-romaaniin aukeaa vain tulkitsemalla piirroksia. Kuvateos ei kuitenkaan koskaan valmistunut, mutta miksi? Sitä ei tiedetä.
Tuhka innostui Panusta, koska hän ilmeisesti löysi sieltä hengenheimolaisuutta omalle uskonto- ja isänmaallisuuskäsitykselleen. Juhani Ahon Panu (v. 1897) kertoo, kuten sen nimiösivulla mainitaan, kristinuskon ja pakanuuden lopputaistelusta Suomessa eli tapahtumat ajoittuvat 1100-luvun tietämille. Kirjan päähenkilö on hurja shamaani, Panu. Panu tarkoitaa kipinää, valoa. Juhani Aho kirjoitaa näin: "Hän oli tanakkatekoinen samalla kookas mies, puettu punaisella reunustettuun poronnahkaturkkiin ja poronnahkaisiin saappaisiin ... Silmät kiiluivat tulta vasten, vaan oli katse samalla arka ja vilkkuva, niinkuin olisi se aina tottunut ympäristöään varomaan."
Tuhka tallensi kasvokuvaan alkusuomalaisen lähes arkaaisen ihmistyypin. Se sopii hyvin hänen mystisyyteen taipuvaan isänmaallisuuteensa.
Talvisodan rintamalla Tuhka löysi nuo vahvat hänelle perisuomalaiset kasvot uudelleen. Hakkapeliitan jälkeläisen silmistä ja uurteista niiden alla ei voi erehtyä. Lommoiset posket, vahva nenä ja parta ovat identtiset Panun kasvoihin. Hän sisälsi sotilaan kasvoihin 30-vuotisen sodan suomalaisratsumiehen maineen ja Panu-shamaanin karisman.
Kasvokuvalla ei ole historiallista merkitystä. Se on vain osoitus siitä, että kaksiulotteisella kuvalla on myös kolmas dimensionsa. Se on tarina, joka katselijalle avautuessaan puhaltaa kuvan eloon.
(Löydät artikkelin täältä myös PDF-muodossa)