Aukusti Tuhka
Kirjoittanut Erkki anttonen
Aukusti Tuhka tunnetaan ennen kaikkea aktiivisena ja pitkäaikaisena taidegrafiikan opettajana, joka on kouluttanut suuren osan nykyisistä vanhemman ja keskipolven graafikoistamme. Hän teki kuitenkin myös itse aktiivisesti maalauksia ja grafiikkaa usean vuosikymmenen ajan.
Aukusti Tuhka (vuoteen 1919 August Tuhkanen) syntyi Viipurissa 15.9.1895. Vuonna 1909 hänet hyväksyttiin 14-vuotiaana Viipurin Taiteenystäväin Piirustuskouluun. Samanaikaisesti Tuhka opiskeli litografiksi Wiipurin Kirja- & Kivipaino Oy:ssä saksalaisen mestarin Oskar Fuhrmanin johdolla. Tällöin hän erikoistui ennen kaikkea detaljitarkkuuspiirustukseen. Jo varsin varhaisessa vaiheessa Tuhka sai toteutettavakseen mm. erilaisten oppikirjojen ja tieteellisten kirjojen kuvitustehtäviä. Kuvitus- ja litografitöiden ohella hän ansaitsi 1920-luvulla elantonsa lähinnä mainosgraafikkona. Tuhka ei vielä 1910- ja 1920-luvuilla tehnyt kovin runsaasti varsinaista taidegrafiikkaa. Valtaosa näiden vuosikymmenien teoksista onkin juuri käyttögrafiikkaa, kuvitustöitä, erilaisia piirustuksia tai öljymaalauksia.
Tuhka jatkoi grafiikan opintojaan 1922 lähtien Saksassa, kansainvälisesti arvostetussa Leipzigin graafillisessa taideakatemiassa, viralliselta nimeltään Die Staatliche Akademie für Graphische Künste und Buchgewerbe. Hän opiskeli Leipzigissä kaikkiaan kahdeksaan otteeseen vuosina 1922-38.
Ensimmäisen selkeän graafisen kokonaisuuden muodostaa vuoden 1931 kohopainosarja, 13 teosta käsittävä kuvitustyö Heikki Toppilan romaaniin Päästä meitä pahasta. Romaani kertoo suljetun pohjalaisen kyläyhteisön ihmisistä ja heidän uskomuksistaan - taikauskosta, kuolemanpelosta, juoppojen näyistä ja painajaisista, aaveista ja noituudesta. Tuhka on tavoittanut kuvituksissaan varsin osuvasti romaanin synkän ahdistavan, mystisen tunnelman, joka tuo mieleen saksalaisen ekspressionismin. Perspektiivin käsittelyssä ei välttämättä ole tavoiteltu todenmukaisuuden vaikutelmaa, valo-varjo -vastakohtaisuudet ovat jyrkkiä, kaiverrusjälki on yleensä melko karkeaa ja varjostusviivastot paksuja.
1930-luvun jälkipuoliskolla Tuhka teki runsaasti taidegrafiikkaa. Varsinkin hänen kuvituksiaan Juhani Ahon Panu-romaania varten voidaan pitää eräänlaisina avainteoksina hänen sotia edeltävän ajan taiteensa ja osittain myös myöhemmänkin tuotannon suhteen. Ahon karelianistinen Panu-teos (1897) kuvaa kirkon vaikutusvallan leviämistä Pohjois-Karjalan erämaaseuduille 1600-luvulla. Vuosisadan vaihteen kansallisromanttiset kareliaanit sisällyttivät luonnonmaisemiin usein vertauskuvallisia merkityksiä. Ne yhdistettiin yleensä kalevalaiseen, alkusuomalaiseen maisemaan ja elämäntapaan, eräänlaiseen kaipuuseen kohti muinaissuomalaista kulta-aikaa. Samoin Tuhka tuntuu olleen kiinnostuneen "alkusuomalaisen" maiseman mystisyyteen vivahtavista ominaisuuksista. Tämä ilmenee mm. Panun kuvituksissa, mutta myös muissa hänen kuvissaan juuri valon ja auringonsäteiden merkityksen korostamisena. Etenkin monille sotien jälkeisille Lapin maisemille on ominaista tietty mystisyyden tuntu.
Tuhka oli näkemykseltään kiihkeän isänmaallinen Karjalan ystävä, ja taiteessaan hän edusti maailmansotien väliselle ajalle varsin tunnusomaista jälkikarelianistista suuntausta. Toisaalta useiden kuvien aiheenvalinta ja etenkin valon asema sisällöllisenä elementtinä monissa teoksissa viittaa siihen, että myös uskonnollisilla näkökohdilla oli tärkeä merkitys hänen taiteessaan.
Talvi- ja jatkosodassa Tuhka toimi TK-piirtäjänä ja valokuvaajana. Tältä ajalta on runsaasti piirustuksia, grafiikkaa ja valokuvia sodan runtelemasta maisemasta, raunioista ja sotilaista sekä näkymiä etenkin talvisodan keskeisiltä taistelupaikoilta. Varsinaisia taistelukuvia on vähemmän. Paljolti näiden dokumenttien pohjalta Tuhka maalasi myöhemmin 1960-luvulla kolme isoa öljyvärityötä, Taipale, Kollaanjoki ja Summa, jotka kuuluvat hänen tuotantonsa pääteosten joukkoon.
Sotien jälkeen Tuhka aloitti merkittävän opetustoimintansa suomalaisten taidegraafikkojen kouluttajana. Hän työskenteli grafiikan opettajana Suomen taideakatemian koulussa 1947-56 ja Taideteollisessa oppilaitoksessa 1947-53. Myöhemmin hän jatkoi vielä graafikkojen kouluttamista 1958 perustamassaan Aukusti Tuhkan taidegrafiikan kurssikoulussa edistääkseen erityisesti litografian harrastusta ja tuntemusta taidegraafikkojen keskuudessa.
1955 Tuhka kutsuttiin Pekingin taideakatemiaan opettamaan sikäläisille graafikoille länsimaisia grafiikan tekniikoita, lähinnä litografiaa ja metalligrafiikkaa. Hän toimi Kiinassa grafiikan opettajana kahteen otteeseen, vuosina 1955 ja 1956.
Valtaosa Tuhkan sotien jälkeisestä grafiikasta on Lapin maisemia. Hän teki vuosina 1946-68 ainakin 150 Lappia kuvaavaa grafiikan lehteä, joista useimmat ovat litografioita. Lisäksi hän piirsi suuren määrän luonnoksia Lapista sekä teki jonkin verran myös maalauksia sieltä. Tuhka tutustui Lappiin ensimmäisen kerran 1920-luvun alussa, mutta erityisesti Lapin hävityksen ja jälleenrakennuksen dokumentointityö sotien jälkeen sai hänet kiinnostumaan Lapista todenteolla. Useimmat Tuhkan Lapin aiheista esittävät laajoja tunturimaisemia, mutta joukossa on myös kuvia mm. tunturipuroista, kelohongista, kuusiryhmistä, käppyräisistä vaivaiskoivuista, porotokista sekä revontulista, joista hän toteutti kaikkiaan parikymmentä eri versiota. Myös Puupiirtäjä-teemasta Tuhka teki useita eri muunnelmia. Näistä merkittävin on vuodelta 1941. Kaikessa sävyrikkaudessaan ja kaivertimen ilmeikkäässä hallinnassa teos kuuluu Tuhkan graafisen tuotannon ehdottomiin huippuihin.
1950-luvun alkupuolen Lapin maisemissa Tuhkan esitystapa vaihtelee voimakkaan ekspressiivisistä ja tummasävyisistä töistä hauraisiin ja herkkiin, vain muutamalla siveltimenvedolla tai litoliidun piirrolla toteutettuihin kuviin. Hän sai myös virikkeitä kiinalaisesta tussimaalaustekniikasta, jota hän sovelsi mm. joissakin pelkistetyissä, "vähin keinoin" laveeratuissa Lapin maisemissaan sekä luonteeltaan informalistisissa abstrakteissa kokeiluissaan 1950- ja 1960-luvuilla.
Tuhka osallistui lukuisiin yhteisnäyttelyihin aina 1910-luvulta lähtien, mutta ensimmäisen yksityisnäyttelynsä hän piti vasta 50-vuotiaana 1945 Strindbergin taidesalongissa. Seuraava yksityisnäyttely oli Rovaniemellä 1953. Tällöin esillä oli lähinnä Lappi-aiheita. 1950- ja 1960-luvuilla Tuhka piti useita näyttelyitä eri puolilla Suomea. Aukusti Tuhka oli luonteeltaan käytännönläheinen, karjalaisen vilkas ja toimelias sekä rönsyilevän puhelias ainakin ystävien seurassa. Toisaalta hän osasi olla pidättyväisen vaitelias ja vaatimaton tilanteen mukaan. Hänen yhtenä tunnuslauseenaan oli: "Pitää olla vikkelä et kerkiää joka paikkaa". Aukusti Tuhka kuoli 77 vuoden ikäisenä 26.7.1973.